tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Huh helletta..

Aika lamminta alkaa jo taalla Milanossa olla, talla viikolla lampotilat on jo siina 30 asteen tienoilla Pieni flunssa tosin on vaivannut talla viikolla, johtuneeko siita etta toimistolla ilmostointi toimii melko hyvin.. Toissa saa vetaa pitkahihaistakin paalle mutta ulosmennessa on taas vahan kuin saunaan menisi!

Projekti missa tyoskentelen alkaa kohta olla lopuillaan, elokuun lopussa on minun tyot taalla tehty. Tyosopimus tosin on voimassa lokakuun loppuun saakka, joten luultavasti saan siirron toiseen projektiin mutta toivon kovasti etta siihen mennessa loytaisin jonkin toisen tyon. Nyt kun italian kielikin on jo paremmin hallussa kuin taalla aloittaessani, ehka tyon hakukin on hieman helpompaa kuin viime syksyna!


Toissa viikonloppuna olisi ollut taalla Club Finlandian jarjestama aperitivo, harmikseni jai talla kertaa valista kun en ollut ko. viikonloppuna Milanossa. Sina lauantaina kaytiin syomassa Edolon lahella ja sen olisin kylla voinut jattaa ennemmin valista kuin aperitivon, siella tarjolla oli nimittain aasia. En ennemmin tiennytkaan etta joku niita sopolaisia syokin..Sain kuitenkin sitten syodakseni muuta kun kohteliaasti kysyin :).


Viime viikonloppuna kaytiin retkeilemassa Lago d'Iseolla, joka on n. 20 km paassa Bresciasta. Jarvessa on saari nimelta Montisola, joka on suurin saari jarvessa Euroopassa. Siella on mahdollista vuokrata pyora ja tehda kierros saaren ympari, kierros on n. 9 km. Me pakkasimme evaat mukaan, vuokrasimme pyorat ja lahdimme kierrokselle. Omalta osaltani kunto meinasi kylla loppua heti alkuunsa, alussa oli sen verran tiukka nousu..Tuon yhden nousun jalkeen tie sitten olin tasainen, hieman alamakekin joten kierroksen tekoon ei paljon aikaa tuhlaantunut. Tosin teimme hieman pysahdyksia, soimme piknik-lounaan ja otimme aurinkoa. Illalla olikin sitten otsa sen nakoinen etta auringossa on oltu. Sunnuntaina kaytiin sitten puolestaan lounastamassa Lago d'Idrolla, joka on n.60 km paassa Bresciasta Trentinon suuntaan. Jarvi on pieni verrattuna Gardaan ja Iseoon, mutta yllattavan paljon siellakin oli saksalaisia ja hollantilaisia turisteja. Laitan tahan loppuun viela muutaman kuvan Montisolalta.


Ei kommentteja: