perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Buon Natale e Felice Anno Nuovo

Huomenna lahden joulunviettoon Suomeen ja palaan takaisin arkeen 2.1.2007. Lento lahtee aamulla klo 10.20 Linaten kentalta, konetta vaihdan Frankfurtissa ja jos aikataulussa pysytaan, olen Helsingissa 17.50 ja siita jatketaan sitten autolla kohti Pohjanmaata jossa vietan viikon. Sielta suuntaan uuden vuoden viettoon Helsinkiin ja sitten paluumatkalle kohti Milanoa.

Hyvaa ja toivottavasti valkoista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Kotikuvia



Kotoa ei ole tullut paljon otettua kuvia, mutta tassa vahan nakymaa meidan olkkarista seka lahiymparisto mita parvekkeelta nakyy.

Takaisin kesatunnelmiin




Ensimmaisessa on on Milanon Castello Sforzesco, toisessa yleiskuvaa Edolosta (Valle Camonica), ja kolmannessa Castello Sforzescon takana sijaitseva Parco Sempione.

Kuvia







Tassa naita luvattuja kuvia...Nama kuvat on otettu viime viikolla Milanossa, joulun odotusta ilmassa :)

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Viikonlopun odotusta

Taas on yksi tyoviikko takana ja enaa yksi edessa ennen lomalle lahtoa :) Melkein sain lomapaivan tastakin paivassa, eilen viela uhattiin 24h kestavalla valtakunnallisella liikennelakolla ja jos se olisi kokonaisuudessaan toteutunut, olisin saanut viettaa taman paivan kotona. Joulukuun aikana ainakin taalla Milanossa on lakkoiltu kolmena perjantaina, mutta onneksi kuitenkin ruuhka-aikana aamulla ja iltapaivalla-alkuillasta ovat metrot kulkeneet joten toihin paasyssa ei ole ollut ongelmia.

Syy naihin liikennelakkoihin on kuulemani mukaan se, etta vihdoin ja viimein 2 vuottta sitten bussikuskeille yms. luvattiin palkkoihin n.100 euron korotuksen/kk, ei naita luvattuja palkankorotuksia ole nakynyt ja kahdessa vuodessa tuosta kertyy jo aikamoinen summa rahaa. Lisaksi tyovuorot ovat liian pitkia eika taukoja ole riittavasti. Joten ei taalla kuitenkaan ihan syytta lakkoilla! Harmi on vain se, etta lakot osuvat aina perjantaille jolloin se vaikuttaa monien ihmisten viikonloppusuunnitelmiin.

Viikonloppuna menen Bresciaan ja silla valin kun toinen puolisko lukee maanantain tenttiin, hoidan itse kaikki jouluvalmistelut, teen paketit ja kirjoittelen kortit kun viikolla ei tunnu aikaa koskaan loytyvan. Ja vihdoin ja viimein laitan niita kuvia tanne blogiin :) Huomiseen!

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Hyvaa Itsenaisyyspaivaa!

Tanaan olisi tarkoitus juhlia Suomen itsenaisyyspaivaa taalla Milanossa. Niina-ystava helsingista tuli kylaan 5 paivaksi ja Ikeasta ostettu glogipullo odottaa avaamista kotona:) Kunhan paasen taalta toiden keskelta vain lahtemaan kotiin pain.

Tiedossa on lyhyt loma myos itsellenikin, huomenna ja perjantaina vietetaan Milanossa pyhapaivia. Tai korjatakseni perjantai on pyhapaiva koko Italiassa, huomenna vietetaan pyhapaivaa ainoastaan Milanossa kaupungin pyhimyksen St. Ambrogion kunniaksi. 7.-10.12 Castello Sforzescolla jarjestetaan isot Oh Bej!Oh Bej markkinat ja sinne olisi tarkoitus menna huomenna joululahjoja katselemaan. Toivottavasti saa paranee silla nyt on sadellut pari paivaa!

Aika on lentanyt toiden alkamisen jalkeen ja huomasin etten ole kuukauteen kirjoittanut mitaan.
Lomat on varmistunut ja lentoliputkin varattu. Lahto Suomeen on 23.12 ja paluu 1.1.2007. 2.1 taytyy jo palata toihin!

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Paivitysta

Hei,

Hetkeen ei ole tullut taas kirjoiteltua, mutta nyt loytyi hetki aikaa tahankin. Vahan yli viikko tuli sairastettua, sain sitkean flunssan joka vihdoin ja viimein on parantunut. Lisaksi oli vahan hassakkaa, kun sain juosta useaan otteeseen tyohaastattelussa ja toimittelemassa papereita useaan otteeseen uuteen tyopaikkaan ja viela ennen toiden aloittamista pita kayda laakarintarkastuksessa.

Olen siis loytanyt uuden tyopaikan ja tyorupeaman pitaisi kestaa jopa vuoden. Tyoskentelen sihteerina yhdessa Italian suurimmista energiayhtioista ja nyt on takana ensimmainen tyoviikko. Esimiehet koostuvat arabeista ja amerikkalaisista, jotka ainakin taalla toimistolla nayttavat tulevan toimeen ihan hyvin keskenaan. Meita sihteereita on nopeasti laskettuna n.12, mina ja toinen suomalainen tytto, yksi liettualainen,yksi kanadalainen, yksi kolumbialainen ja loput ovatkin sitten italialaisia. Esimiesten kanssa kaytan englantia, koska he eivat puhu italiaa. En kylla minakaan viela ihan sujuvasti ;) Ja sihteereiden kanssa puhutaan italiaa. Valilla ei aina muista vaihtaa kielta, tulee puhuttua italiaa pomoille ja tytoille englantia. Aivoparat taitaa olla vahan ylikuormittuneet :)

Nyt janskaan saanko joulun ja uuden vuoden valiset paivat vapaaksi. Arabiesimiehet ovat hyvaksyneet lomapyyntoni ja nyt puuttuu enaa yhden henkilon hyvaksynta. Jos lomapyynto menee lapi, saan lomailla yli viikon suomessa :)

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Buona sera

Hei taasen, aika laiskasti on tullut kirjoiteltua tanne mutta taa tyottoman elama ei ole niin kovin mielenkiintoista ;)
Kiitokset Niinalle ja Elisabetille ihanasta paketista, siita riittaa nauttimista pitkaksi aikaa!
Vahan uusia tuulia puhaltaa tyorintamallakin, tanaan olin haastattelussa joka meni tosi hyvin ja etenin viimeiseen vaiheeseen joka on maanantaina. Pitakaa peukkuja, silla paikka vaikuttaa tosi hyvalta! Paasin haastatteluun siita ansiosta etta suomalainen ystavani Sanna on toissa samassa yrityksessa ja toimitti ystavallisesti cv:ni eteenpain. Grazie mille! Hyva mieli jai siitakin, etta haastattelijat kehuivat kovasti italian kielen taitoani, jota itse en pida kovin kummoisena talla hetkella. Mutta ehka melkein 3 kk:n oleskelu taalla on tuottanut tulosta!
En millaan uskoisi etta 3 kuukautta taalla on kohta takana, aika on mennyt tosi nopeasti vaikka tyottoman aika kaykin valilla pitkaksi..Mutta kivaa on ollut ja en kadu etta olen tanne lahtenyt. Toki kavereita ja perhetta on valillla kova ikava! Ja ruisleipaa kanssa ;) Lapin Kultaa loydettiin kuitenkin Coop:sta tanaan!
Kavin myoskin Questurassa torstaina hakemassa oleskelulupaa ja sain sen vuodeksi eli saan oleskella taalla laillisesti ensi syyskuuhun saakka! Olin kuullut niin paljon negatiivisia asioita oleskeluluvan hakemisesta Italiassa, etta vahan jannitti menna sinne. Olin jonossa 7.30 aamulla, toimisto avattiin n. 8.15 ja 10.00 olin sisalla. Olin jo menettaa toivoni, koska hakiessani vuoronumeroa, edessani oleville sanottiin etta vuoronumerot sille paivalle on loppu..Kysyin kuitenkin viela itse ja kavikin ilmi etta vuoronumerot oli loppu ainoastaan EU:n ulkopuolelta tuleville ja EU:n kansalaisille numeroja oli viela jaljella, koska meille siella oli erillinen palvelutiski. Itse asiointi toimistossa kesti noin puoli tuntia ja n. 3 tunnin odottamisen jalkeen sain ensimmaisen oleskelulupani. Muutenkin palvelu toimistossa oli yllattavan ystavallista.
Nyt taidan lahtea unten maille, hyvaa yota taalta bresciasta!

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Pikaisia kuulumisia

Paivat taalla kuluu talla hetkella aika hitaasti, ainut puuha mika mua tyollistaa on toiden etsiminen. Monien hakemusten lahettamisesta huolimatta en ole onnistunut paasemaan yhteenkaan tyohaastatteluun viimeisen kolmen viikon aikana. Ensi viikolla aionkin menna kiertelemaan tyovalitystoimistoja ja otan ison pinon cv:ta mukaan!

Hyva uutinen on se, etta loysin paikan jossa voin aloittaa opiskelemaan italiaa 2 kertaa viikossa ja ihan ilmaiseksi.

Keskiviikkona paasin ekan kerran jalkapallomatsiin Italiassa :) Saatiin ilmaiset liput Milan - Ascoli peliin, mika nyt ei valttamatta ollut ihan mielenkiintoisin ottelu. Siita huolimatta oli kiva kayda katsastamassa San Siron stadioni. Ja nainhan ma siella jotain pelaajia, jotka on tuttuja telkkarissa kuten brasialainen Kaka seka italialaiset pelaajat Gattuso ja Pirlo.

Illalla lahdetaan Lago Maggiorelle illallistamaan Marcon pomon luokse ja ollaan yota siella ja huomenna paivalla voidaan sitten tutustua paikkaan vahan paremmin, itse en ole siella aiemmin kaynytkaan. La-illaksi toivottavasti palataan Milanoon, mulla ainakin vahan tanssijalkaa vipattaa :).

Yritan laittaa kuviakin tanne blogiin kun vain paasen tietokoneelle jossain muulla kun julkisissa nettipisteissa!

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Heipsan

Eipä ole hetkeen tullut kirjoiteltua kun työt loppu ja pääsy tietokoneelle on ollut aika rajoitettua. Nyt olen täällä Hannan ja Guidon luona Gardalla kylässä, ihan kiva välillä käydä Milanon ulkopuolella. Eilen vietetiin Hannan kanssa päivä Veronassa ja köröteltiin sieltä sitten bussilla Gardalle. Siellä ei paljon italiaa kuullut puhuttavan, suurin osa ihmisistä oli saksalaisia keski-ikäisiä turisteja.

Muuten aika on kulunut lähinnä töitä etsiessä, cv:tä olen lähetellyt aina eteenpäin kun on ollut mahdollisuus. Työhaastatteluista ei poikinut mitään, toinen paikka olikin osa-aikainen jonka palkka olisi huonompi kuin työttömyyskorvaus ja toisessa työnvalitystoimistossa ei sovittuna aikana ollutkaan ketään paikalla ja ovet oli säpissä. Hmm..Yritin soittaa miehelle, joka soitti minut haastatteluun mutta eipä kukaan vastannut edes puhelimeen. Puolen tunnin odottelun jälkeen poistuin paikalta ja laiton sitten perään ko. henkilölle sähköpostia..Ei tainnut olla kovin luotettava työnvälitystoimisto!

INPS:n kanssakin on ollut vähän selvittelemistä. Se, että olin 2 vkoa töissa mutkistikin huomattavasti mun asioita ja nyt saa taas toimitella ties mitä papereita että saan työttömyyskorvaukset juoksemaan..Toivottavasti asiat järjestyy!

Tänään vieteään illallista Milanossa, mun kämppis joka on kotoisin Leccestä, on luvannut kokata meille illallisen Puglian tyyliin :)

tiistaina, elokuuta 29, 2006

Nakkaria ja siideria

Sunnuntaina oli mukava yllatys kun kaytiin Ikeassa ja loydettiin sielta Bottega Svedese, missa myydaan ruotsalaisia tuotteita. Mukaan sielta tarttui mm. siideria (joka maksoi vain yhden euron tolkki), nakkileipaa, juustoa ja karkkia. Ei tainnut jaada viimeiseksi kerraksi vierailu siella :).

Viimeinen tyoviikko on nyt menossa ja taytyy myontaa, etta henkaisen helpotuksesta kun perjantaina astun viimeista kertaa ulos tasta paikasta. Osa ihmisista on kylla mukavia(vaikka niidenkin mieli tuntuu muuttuvan kuin tuuliviiri), toiset taas aikamoisia tiukkapipoja. Lisaksi ihmiset tuntuvat olettavan, etta puhun taydellista italiaa, tiedan kaikesta kaiken, osaan korjata fakseja ja kopiokoneita yms. Eilen sain eteeni 12 sivuisen teknisen dokumentin, joka minun olisi pitanyt kaantaa italiasta englanniksi..Sain paivan aikana kaannettya 3 sivua ja tana aamuna kavin sanomassa, etta ei mun italian taidolla ihan viela tuollaisiin suoroituksiin kyeta. Olin aika hammastynyt kun ne edes oletti etta kykenisin moiseen. Tyohaastattelussa kun sanottiin, etta riittaa kun osaan vastata puhelimeen ja sahkopostiin.

Ensi viikolla on jo uusia haasteita edessa, maanantaille on sovittu jo kaksi haastattelua ja ainakin toinen niista vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta. Ainut huono puoli on se, etta siella tyokielena on englanti mika ei kylla vaikuta positiivisesti mun italian kielen kehitykseen.

tiistaina, elokuuta 22, 2006

Tyoviikko alkoi!

Arki on alkanut Milanossa eli talla viikolla alkoi siis mun varsinainen tyourakka, joka kestaa huimat 2 viikkoa! Eilinen ja tama paiva on mennyt aika rauhallisissa merkeissa..Puhelin ei juuri soi, faksi on ihan hiljaa ja nyt kun viime viikon postikin on selvitetty, pitaa oikein miettia mita sita seuraavaksi tekisi. Kello on nyt 16.45 eli viela 45 minuuttia olisi tasta paivasta jaljella, mikali tanaan paasisin ensimmaisen kerran lahtemaan kotiin silloin kun tyoajan pitaisi paattya. .Jos tata paivaa ei lasketa mukaan, on mulle kertynyt 3 tyopaivan aikana 4 tuntia ylitoita. Ja niista ei taalla makseta mitaan. Vaikeinta taalla on kylla varmaan tottua naihin pitkiin tyopaiviin ja siihen, etta useimmiten toista ei paase lahtemaan kun varsinainen tyoaika paattyy. Illalle ei kylla kamalasti vapaa-aikaa jaa, jos kotona on noin 19.00 - 20.00! Itseasiassa mun tyokaveri eilen neuvoi, etta ei kannata suotta aamulla tulla niin aikaisin kun pitaisi, koska kotiin ei kuitenkaan paase ajoissa lahtemaan. Otin neuvosta vaarin ja tana aamuna tulinkin toihin perati 15 minuuttia myohassa :).

Tallakin viikolla Milano on viela aika hiljainen lomien vuoksi, monet liikkeet ja ravintolat pitavat viela ovensa suljettuina taman ja ensi viikon. Ruokatunnillakin on melkein vaikeuksia loytaa ravintola, jonne voisi menna lounastamaan!

Taman viikon toisena projektina on uusien kenkien loytaminen, vanhoilla on taalla Italiassa nyt kavelty niin paljon etta ne on melkein puhki kuluneet..Tietaako joku missa Milanossa on parhaimmat kenkien shoppailupaikat :) Duomon ymparistolla ei ainakaan ja Corso Buenos Airesillakin on mun mielesta aika vahan kenkakauppoja. Taytyy kylla tunnustaa, etta aika huonosti on tullut tutustuttua uuteen kotikaupunkiin, mutta se johtuu varmaan siita, etta loppuviimein en ole tainnut kovin paljon viettaa aikaa taalla kun viikonloputkin ollaan aina muualla. Tietenkin tarkeimmat nahtavyydet on nahty yms. mutta kaupunkiin lahemmin tutustuminen on jaanyt vahalle. Taytyisi kai ottaa kartta kateen ja lahtea kierrokselle!

perjantaina, elokuuta 18, 2006

Lomailua ja kylpemista

Niin se viikko on rattoisasti kulunut taalla Edolossa. Ei yhtaan kylla huvita ajatus toihin menemisesta talla hetkella, mutta eikohan se siita kun paasee taas Milanoon. Saat taalla ei ole kylla suosineet yhtaan, paivisin saattaa aurinko paistaa jonkun aikaa, mutta illalla tulee aina vetta kuin saavista kaatamalla. Ja lampotila on siina + 15 asteen tietamilla joten ei taalla kuuma tule..

Eilen vietettiin rentouttava kylpylapaiva Bormiossa, jonne taalta Edolosta on noin 70 km. Siella oli ihana vanhanajan- tyylinen kylpyla kuumavesi-ja porealtaineen. Kaikki altaat oli rakennettu luolamaiseen tyyliin ja tunnelma oli sellainen, etta tuntui kun ois siirtynyt nykyajasta paljon taaksepain. Mutta suomalainen saunakin sielta loytyi yllattaen, lampotila tosin pysyi 75 asteessa eika loylya pystynyt itse heittamaan lisaa. Lisaksi pihalla oli iso kuumavesiallas, josta oli tosi hienot nakymat yli Bormion. Siella oli kiva liottaa itseaan ja ihailla maisemia.

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Toita!

Niin siina sitten kavi , etta sain paikan jota varten kavin haastattelussa :) Olin toissa harjoittelemassa torstaina ja perjantaina, tan viikon lomailen kuten kaikki muutkin firman tyontekijat. Sitten alkaa varsinainen tyorupeama, joka kestaa 2 viikkoa. Jannittaa vahan miten se sujuu, silla perehdytys ei ollut mikaan kovin perusteellinen ja kaikilla oli kamala kiire ennen lomille lahtoa..Taytyy vaan toivoa etta tuo 2 viikkoa olisi suhteellisen rauhallista aikaa eika mitaan yllatyksia sattuisi.

Tyojat ja tapa tehda toita on vahan erilainen kuin mihin Suomessa on tottunut. Tyo itsessaan ei ole mitaan kovin vaativaa, puhelimeen ja sahkopostiin vastaamista, auto- ja hotellivarausten tekemista, kopiontia yms. Raskaaksi tyon tekee vaan pitkat paivat, tyoaika on 8.30 - 17.30 (ruokatauko on tunnin) ja se, etta pitaa parjata italialla kun tuo kielitaito on viela vahan hakusassa! Mutta hyvaa kokemusta varmasti saan ja seuraavaan paikkaa on sitten vahan helpompi menna.

Tassa kuulumisia pikaisesti, jatkan taas toisena paivana paremmalla ajalla!

lauantaina, elokuuta 05, 2006

Tyohaastattelu

Maanantaina olisi edessa tyohaastattelu :) Kyseessa on tosin vain muutaman viikon pituinen tyosuhde, mutta parempi sekin kuin ei mitaan. Firma on monikansallinen yritys, joka tarvii respaan sijaista. Olin aika yllattynyt kun sielta soitettiin mulle, olivat saaneet mun tiedot tyovoimatoimistosta. Nopeaa toimintaa kun kavin tyokkarissa torstaina ja jo perjantaina soi puhelin.

Lisaksi maanantaina kavin lounaalla Marcon ja hanen pomonsa seka pomon tutun kanssa. Tama tuttu on toissa paikassa, jossa mahdollisesti myos tarvitaan tyontekijaa. Tosi auttavaista tuolta Marcon pomolta kun on alkanut kysella tuttaviltaan, josko joku ottais mua toihin. Toivottavasti jostain paikasta tarppaa!

Saatiin maanantaina myos kyseiselta pomolta kutsu Marokon kuninkaan syntymapaivajuhlille, jotka Marokon suurlahetysto jarjesti yhdessa hotellissa Milanossa. Pomo ei itse paassyt menemaan, joten me mentiin sitten hanen sijastaan. Saatiin kylla hieman tuijotusta osaksemme, koska erotuttiin joukosta aika hyvin mutta mitas siita..Poydat oli taynna ruokaa, joka oli tosi hyvaa, joten saatiin mahamme tayteen :)

Eilen oltiin Bresciassa ja vietettiin ihan rauhallinen ilta aperitivon merkeissa ja sit mentiin vuokraamaan leffa. Vuokrattiin Geishan muistelmat, mutta kun paastiin kotiin ja alettiin katsomaan leffaa, kavi ilmi etta sita ei voinut katsoa alkuperaisella kielella (englanniksi) lainkaan vaan italia oli ainut vaihtoehto..Argh..Eka kerta kun kavi taalla noin, yleensa enkun kieliset leffat voi aina katsoa alkuperaisella kielella. Joten leffa jai sitten katsomatta, koska mun italian taito ei viela riita siihen, etta jaksaisin keskittya leffaan, joka kestaa 140 min..

Nyt ollaan taas Edolossa ja ma oottelen toista silmalaakarista ja sitten lahetaankin valmistelemaan illallista. Aiotaan skipata illallinen vanhuksien luona ja syoda ihan kahdestaan :)

Mukavaa lauantai - iltaa!

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Ciao!

Heissan taas,

Taall sita karsitaan taas helteessa :) No, talla viikolla ei oo ollut ollut ihan niin kuuma kuin muina viikkoina ja viime yona pystyi jopa nukkumaan lakanan kanssa. Kahtena iltana on satanutkin joten vahan paremmalta tuntuu nyt.

Viikonloppu meni Edolossa rennosti ja tapasin toiset isovanhemmat, joita en ole ennen nahnyt. Mummo olisi halunnut vieda mut kirkkoon messuun sen kanssa mutta meilla oli vahan kiire niin en valitettavasti paassyt ;)

Talla viikolla oon juossut hoitamassa paperiasioita ja oon itseasiassa yllattynyt miten sujuvasti kaikki meni. Ainoastaan eilen hakiessani codice fiscalea tyokkaria varten sain jonottaa 3,5 tuntia ja itse paperin saamiseen meni noin 2 minuuttia. Oltiin paikalla jo hyvissa ajoin klo 8, toimisto aukesi 8.30 mutta jonoa oli jo mukavasti ja auta armias sita ryysista kun ovet avattiin. Pienena ihmisena mina jain auttamatta jonon hannille. Suurin osa jonottajista oli maahanmuuttajia Venajalta ja Etela- Amerikan maista. Kun mun vuoro tuli niin virkailijat pohti kovasti, etta mihis se Suomi kuuluu kun sita ei ollut niiden EU-maiden listassa :)
Samoin tanaan kun kavin tyokkarissa niin miekkonen vaitti ettei Suomi kuulu Euroopan Unioniin. Onneksi se sitten uskoi mua kuitenkin..Sitten kavin viela INPS:ssa joka vastaa suomen Kelaa ja siellakin kaikki sujui ongelmitta, joten nyt on kaikki paperiasiat hoidettu. Lukuunottamatta oleskelupaa, joka mun taytyy hakea jos aion olla taalla yli 3 kk, niin kuin varmasti oonkin. Mut taidn jattaa sen suosiolla syksymmalle.

Huomisen oon viela Milanossa mutta sitten lahden taas Edoloon viikonlopuksi. Ja kavereille tiedoksi, mun kamppis on poissa melkein koko elo- ja syyskuun joten jos joku haluaa tulla kylailemaan niin tilaa kylla riittaa :)

Ciao Ciao!

lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Tervehdys!

Taas tuli viikonloppu ja mahdollisuus paasta nettiin, jippii. Ollaan täällä Edolossa toimistolla kun tuo toinen tekee vähän töitä ja mä saan sillä välin kirjoteltua rauhassa kuulumisia.

Kielikoulu loppui eilen ja vähän harmittaa. Mä viihdyin siellä niin hyvin että oisin voinut jatkaakin ja tietty opittavaakin olisi ollut vielä paljon. Täytyy kattoa sitten syyskuussa että jos ei töitä ole löytynyt ja rahavarat antaa myöden niin voisi vielä jonkun kurssin käydä. Oispahan sitten ainakin jotain tekemistä ettei kävisi aika ihan pitkäksi.

Viikolla ehdin jopa käydä shoppaamassakin mutta en niin kauheasti intoutunut shoppailemaan. Bershkasta tarttui pari paitaa mukaan. Luulin että ko. vaateketjua ei Italiasta löydy kun en aimmin oo liikkeitä täällä nähnyt mutta Duomon kulmalta Milanosta löyty yks liike. Alet oon täällä kyllä sen verran hyvät että pitäs enemmän käydä nyt shoppaamassa kun halvalla saa!

Aperitivolla on tullut käytyä melkein joka ilta ja vähän myöhäselle on yleensä mennyt joten koulussa on monena aamuna tullut oltua vähän silmät ristissä. 6-8 eurolla saa drinksun ja ainakin paikoissa jossa oon ollut on ollut aikamoiset määrät ruokaa, joten mahan on saanut myös täyteen.

Helle on piinannut mua edelleen Milanossa, lämpöä riittää 36-37 asteen verran..Joten viikonlopuksi sieltä on ihan mukava lähteä pois. Eilen illalla täällä Edolossa oli lämpöä vain 17 astetta kun satoi melkein koko illan.

Tänä viikonloppuna pitäisi vielä ehtiä kääntämään cv italiaksi. Ens viikolla on edessä nimittäin melkoinen virastokierros..questura, työkkäri, Italian kela eli INPS ja ties mitä..Aikamoinen paperiruljanssi edessä siis. Mut aikaahan mulla on :)

sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Kuulumisia

Hetki on mennyt siita kun ehdin viimeksi kirjottamaan. Suurin syy siihen on se, etta taalla mulla ei ole kotona nettia. Toivottavasti asia korjaantuu pikaisesti.

Ensimmainen viikko on mennyt mukavasti lukuunottamatta melkoisen lamminta ilmaa..Huhuh helletta. Kielikoulussa on ollu tosi kivaa, opettajat on nuoria ja asiansa osaavia ja muut ryhman opiskelijat on hirvean kivoja kanssa. Mun ryhmassa on saksalainen, puolalainen, japanilanen, sveitsilainen seka yllattaen yksi suomalainen :) Suomea ei kamalasti olla sorruttu puhumaan vaan ainakin koulun aikana yritetaan sitkeasti puhua italiaa vaikka se viela aikamoista sekoilua onkin.

Milanossa en ole ehtinyt viela juuri kayda shoppaamassa tms. Ma oon aina koulun jalkeen niin vasynyt kuumuuden takia etta ei vaan yksinkertaisesti jaksa lahtea mihinkaan.
Paikkareita on tullut nukuttua. Viikonlopuksi sielta kylla lahtee mielellaan pois että saa hengähtää hetkeksi.


Nyt ollaan Bresciassa ja eilen käytiin Gardalla uimassa, Padenghe-nimisessä paikassa. Ihanan viilentävää oli kyllä. Pohja oli kyllä vaan melkoisen kivinen, joten sai olla varoivainen ettei jalka lipsahtanut! Tänään varmaan mennään kanssa jonnekin pulikoimaan ja sitten illalla pitäs lähteä takaisin Milanoon kun huomenna on taas koulua.

Viime viikolla oltiin Edolossa missä oli ihanan viileätä, 20-22 astetta illalla. Ihanaa...Sunnuntaina käytiin tekemässä camminata gastronomica eli patikoitiin vuorilla ja aina välillä pysähdyttiin syömään. Pysäkkejä oli ainakin 6 :) Ruoka oli hyvää mutta tuo rämpinen vuorilla otti kyllä voimille, 5 tuntia...En tiä johtuuko kiipeämisestä mutta nyt mulla on oikeassa nilkassa toisella puolella ihmeellinen pallo joka ei lähe pois ollenkaan. Vaarallista tuo urheilu..

Tämä tältä erää, ens viikolla yritän kirjotella lisää!!

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Viimeiset kuulumiset ennen lähtöä

Huhuh..kylläpä on ollut pakkaamisessa hommaa. Ensin laukku painoi lähes 40 kg, sitten sain vähennettyä tavaraa n. 30 kiloon ja sitten kun lisäsin unohtuneet tavarat, lopulliseksi painoksi taitaa tulla n. 35 kg. Katsotaan miten paljon rapsahtaa laskua ylipainosta kentällä..

Huomenna italian aikaan perillä pitäisi olla n. yhdentoista aikaan illalla. Siitä sitten suunnataan mun uuteen kotiin, joka ei ole kovin pitkän matkan päästä Linaten kentällä. Saadaan olla rauhassa eka viikko siellä kun mun kämppis Erika on työmatkalla. Erika on italialainen, kotoisin Leccestä ja yhtä vanha kuin mä. Tosi mukavalta ja rennolta tytöltä vaikuttaa. Ainut huono puoli siinä on se, että se puhuu liian hyvää englantia!

Toinen puolisko menee perjantaina sitte vielä töihin ja mä purkaan tavaroitani sillä välin. Siitä taidetaan jatkaa viikonlopuksi sitten Edoloon. Vanhempi väki on lomailessa niin saadaan olla rauhassa :) Sieltä varmaan sitten seuraavaksi ehdin koneen äärelle jos piipahdetaan toimistolla jossain välissä!

Mukavaa loppuviikkoa!

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Pakkauksen aloittelua...

Nyt alkaa olla lähtö sen verran lähellä, että piti kaivaa laukut komeroista. Mun tilaihme matkalaukku, jolla toin Saksasta vaihdosta palatessani ihan kamalan määrän tavaraa, näyttikin nyt yllättävän pieneltä. Ihmetyttää millä olen aikoinani siihen niin paljon tavaraa saanut tungettua?! Ja kaiken lisäksi silloin oli vielä talvi ja talvivaatteet vie paljon enenmmän tilaa kun kesävaatteet!

Toisekseen tavarat, joita olin ajatellut laittaa käsimatkavaroihin ei todellakaan kaikki niihin mahdu ja painavatkin reippaasti yli kymmenen kiloa..Voihan nyt..

Jotenkin tuntuu, että laukut tulee pakattua ja purettua aika monta kertaa ennen torstaita ;). Taidan tästä jatkaa tyhjän matkalaukun tuijottamista ja yrittää hahmottaa että miten ne tavarat saisi sinne mahtumaan..

tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Terveisiä Pohjanmaalta

Muuttokuorma Helsingistä saapui Seinäjoelle lauantaina. Ihme juttu, että ei tullut yhtään haikeat fiilikset kun Helsingin koti jäi taakse. Ehkä tää Italiaan muutto jotenkin vielä tuntuu niin epätodelliselta, että sen tajuaa vasta sitten kun sinne oikeasti pääsee.

Ekat päivät täällä Seinäjoella on mennyt ihan rennosti, oon vain nauttinut auringosta ja ihanasta kesäsäästä. Toki jotain tekemistä oon saanut kun mut on pestattu täksi "väliajaksi" meidän perheen kokiksi, saa äiti vähän pitää lomaa siitä puuhasta :) Ainakin tähän saakka on mun keitokset ihan hyvin maistuneet joten ehkä mulla ei ookkaan ihan peukalo keskellä kämmentä ruoan laitossa ;).

Postikin voi joskus yllättää iloisesti..Viime viikolla lähti mun laukku Pasilasta kohti Italiaa ja mulle sanottiin, että noin 12 päivää kestää siihen että laukku on perillä. No, tänään sain kuitenkin tiedon, että laukku oli jo saapunut perille Italiaan. Hieno juttu :)

Peukut pystyyn tänään Italian puolesta jalkapallossa!!

maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Vika työviikko!

Viimeinen maanantai töissä melkein ohi ja jäljellä enää 4 päivää..Aika hassulta tuntuu, että sitten musta tulee ihan virallisesti työtön :) Lauantaina jätän jäähyväiset Helsingille ja suuntaan pohjanmaalle heinäkuun 13.päivään saakka.

Mutta taitaapa ne ensimmäiset viikot Italiassa tuntua melkein työltä, kun pitää hoidella paperiasiat yms. kuntoon ja päivät kuluu kielikoulussa. Joten paikallaan en varmaan paljon ehdi olemaan. Mun pääparka on kyllä varmaan alussa ihan sekaisin, kun tää italian kielen taitokin on vielä niin kauhean huono. Jospa sitten elokuussa pääsisi jonnekin ihan vaan olemaan tekemättä mitään! Sen jälkeen alkaakin sitten työnhaku. Yksi haastattelu on jo tiedossa, täytyy toivoa että se poikisi jotain töitä!

Tänään kävin ostamassa itse itelleni läksiäislahjan. Töissä kun eivät osanneet päättää mitä ostaisivat mulle, niin sain luvan käydä ostamassa itselleni sadalla eurolla mitä haluan. Ruokatunnilla käväisin shoppailemassa Arabiaa ja Iittalaa kassikaupalla, niitä kun ei itse raaski ostaa koskaan. Sinänsä ei kovin fiksua ostaa lisää tavaraa kun vanhatkin pitäs jollain keinolla saada Italiaan ;)

sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Yllättäviä testituloksia

Kävin tekemässä johtajuustestin ja lopputulos oli niin yllättävä että meinasin tippua tuolilta!

Tässä tulos:






Mitähän tähän enää voi sanoa :)

Lisäys:

Kävin tekemässä testin uudelleen ja valitsin tällä kertaa suuremman kysymys määrän ja luin kysymykset ehkä vähän huolellisemmin ja uuden tuloksen mukaan:



Mitähän tästä pitäisi päätellä, kumpi tulos on oikeampi vai onkohan mulla jotenkin jakaantunut persoonallisuus?




maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Koti tyhjenee

Sain Italiasta kommenttia että pitäisi kirjotella useammin ja otin neuvosta vaarin :)

Muuttopuuhat edistyy pikkuhiljaa. Lauantaina vanhemmat kävi hakemassa jo sellaista tavaraa pois mitä en enää tarvitse, talvivaatteita yms.

Tavaroita läpi käydessä kyllä alkaa ihmetyttämään miten paljon sitä tavaraa onkin kertynyt. Ja varsinkin tarpeetonta sellaista. Vanhoja laskuja, lahjatavaroita millä en koskaan ole tehnyt mitään, kirjoja joita ei koskaan tule luettua, vaatteita joita en koskaan käytä. Suoraan sanottuna roskaa! Ja aikaa tän kaiken roskan läpikäymiseen kyllä tuhlaantuu joten yritän joka päivä päästä vähän eteenpäin. Töissä alkaa onneksi paikat olla pikkuhiljaa siivottuna :)

Yksi matkalaukku lähtee jo tällä viikolla postissa italiaan, toivottavasti se löytää tiensä perille..

Aurinkoista viikkoa!

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Italopoppia..

Vähän nolottaa mutta niin on päässyt käymään, että musta on tullut ihan italialaisen popin fani :) Tuli vain tässä mieleen kun kuuntelen netin kautta italialaista radiokanavaa, joka mulla on aina töissä päällä!

En tiedä mikä ihme siinä on, että kaikki ne ylitsevuotavan tunteelliset sanoitukset kuulostaa niin paljon paremmalta italiaksi kuin englanniksi! Samat sanonnat jotka englanniksi kuulostaa oksettavalta lässytykseltä, saattaa italiaksi kuultuna tehdä olon niin tunteelliseksi että ihan tulee vedetkin silmiin. Samantyylinen, mutta jonkin muun kuin italiankielinen äklöpoppi saa aika nopeasti vaihtamaan radiokanavaa pahoinvoinnin pelossa. Mikä ihme siinä on :)

Tässä esimerkiksi pätkä Sugarfree nimisen bändin Cleptomania kappaleesta..
"Sono affetto da un morbo incurabile
Il mio difetto è un istinto incontrollabile
Se ti vedo devo averti tra le mie mani
Liquidato da ogni dottore “Non rimedio” queste le parole
Ma la mia cura potresti essere tu
Prima o dopo i pasti non importa
Due o tre volte al giorno sì mi bastano per sperare
Aiutami a guarire da questa mia malattia
Affetto da una strana forma di cleptomania
Voglio averti mia, solamente mia"

Mamma mia, laulajaparka..Kärsii parantumattomasta taudista johon ei edes lääkäreillä ole parannuskeinoa. Ainoa joka auttaa on se oma mielitietty..Aika paatosta mutta :)

Tosi syvällistä pohdiskelua näin työpäivän lomassa..Mutta ei kai se auta kuin tunnustaa, että mä olen riippuvainen italialaisesta musiikista. Ja musta se on tosi hyvää. Ihan Laura Pausinista lähtien!

Tässä lopuksi mun suosikkilause kaikista italopoppikappaleista by Eros Ramazzotti:Grazie di esistere. Lyhesti ja ytimekkäästi ;)

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Lentolippu!

Vihdoinkin se on varattu :) Tarkoitus on siis lähteä 13.7 ja perillä Milanon Linaten kentällä pitäs olla yhdentoista aikaan iltasella. Toivottavasti SAS joustaa matkalaukkujen painorajoissa ;) Mutta taitaa silti olla parempi laittaa osaa tavaroista postin matkassa..

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Kivoja asioita

Tylsän työpäivän piristykseksi ajattelin listata asioita,jotka mun mielestä on positiivisia Italiassa. Listaus on ihan satunnaisessa järjestyksessä!

- Ruoka. Ei varmaan tarvitse enempää perustella ;)
- Viini on halvempaa kuin vesi
- Lounaallakin voi juoda lasin viiniä eikä kukaan katso sitä pahalla
- AURINKO
- Ihmiset on yleisesti ottaen avuliaita, iloisia ja ystävällisiä
- Cappuccinot, jotka maistuu niiiiiin hyviltä
- Italian kieli on kuulostaa kauniilta
- Aperitivo = halpa illallinen :)
- Pienet vuoristokylät
- Kyläjuhlat
- Henkeä salpaavat maisemat
- Perhettä ja perinteitä kunnioitetaan
- Myöhässä oleminen ei ole paha juttu
- Pitkät illalliset
- Kauniit kirkot
- jäätelö
- ihania kenkiä ja vaatteita
- historia ja kulttuuri
- samasta maasta löytyy kaikki: alpit, meri, isot kaupungit,kauniit järvet vuorimaisemineen, toscanan kukkulat ja keskiaikaiset kaupungit

Siinähän niitä jo onkin! Niistä ikävemmistäkin asioista voisi tehdä listaa mutta taidan ainakin tältä kerralta jättää sen välistä kun tarkoitus oli keskittyä kivoihin asioihin.

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Öitä..

Ajatus alkaa jo kulkea aika tahmeesti, mutta ajattelin että jospa sitä pari riviä sais kirjoitettua..Maanantait..Kohta alkaa viimein kuukausi suomessa ennen muuttoa ja tänään on ilta kulunut taas rattoisasti selvitellessä erinäisiä asioita..

Onneksi tää muuttoruljanssi täällä suomen päässä ei taida olla lähelläkään sitä byrokratiaa mitä saatan italiassa joutua kohtaamaan ;) Tuskin malta odottaa ensimmäistä reissua questuraan kuultuani erinäisiä kertomuksia ko. laitoksesta..Täytenee toivoa, että kohdalle osuisi hyvällä tuulella oleva virkailija, joka tietäisi sentään että Suomi tosiaan on EU:n jäsenmaa. Noh, onneksi saan oman tulkin mukaan joten jos kovin ilkeäksi alkavat niin saavat kyllä takaisin samalla mitalla! Niille, jotka ei tiedä mikä on questura on niin kerrottakoon, että se on se paikka josta hyvällä tuurilla voi saada oleskeluluvan..Senkin vaan vielä tarvii nykyään kun aikoo olla maassa yli 3 kk! Questuran lisäksi saan käydä tutustumassa työvoimatoimistoon, paikalliseen kelaan ja varmasti moniin muihinkin kivoihin paikkohin.

Eli kaikenlaista mukavaa odotettavissa :)

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Hauskaa

Vähän pientä kivaa viikon päätteeksi...Jos haluat oppia italialaista elekieltä niin täältä voit aloittaa käsimerkkien opiskelun: Italialaisia käsimerkkejä

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Lopun alkua ja hyviä neuvoja

Oman muuton lisäksi pakkausta on edessä myös töissä. Täälläkin laitetaan ovet kiinni kesällä, joten paikkoja pitäisi pikkuhiljaa alkaa siivoilemaan. Eli mulla on vähän niinkuin tuplamuutto edessä :) Alkaa olla jo vähän lähtöfiilikset kun suunnitellaan firman "kaatajaisbileitä" yhteistyökumppaneille ja lisäksi hlökunnan läksiäisbileitä. Tekemistä siis riittää sekä kotona että töissä. Onneksi töiden loppumisen ja italiaan lähdön välillä pääsen hetkeksi pohjanmaalle hengähtämään.

Mua on täällä töissä kovasti naurattanut ihmisten innokkuus neuvojen jakamiseen. Erityisesti toimitusjohtaja ja toinen vanhempi mies täältä töistä muistavat vähän väliä antaa hyviä vinkkejä kielen oppimiseen ja kulttuurieroista selviämiseen. No, elämänkokemusta niillä varmasti on enemmän kuin mulla ;) Jos olisi kirjoittanut kaikki neuvot ylös niin niistä olisi jo varmaan kertynyt pieni kirja!

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006

Sunnuntaita

Viikonloppu on kulunut leppoisasti herkutellessa. Hain perjantaina Stockalta italian herkkuja ja nautiskelin niistä hyvän viinin kera, olipa hyvää :) Muuttopuuhia en ole ajatellut lainkaan vaan keskityin vaan rentoutumiseen! Teki ihan hyvää kun välillä tuntuu että stressiaste nousee turhankin korkealle miettiessä, että mitä pitää muistaa ja mitä pitää tehdä!Täytynee alkaa tehdä muistilistaa kun mun muisti on kuin norsun..

Tänään treffasin kohtalotoveria Hannaa, joka on muuttamassa myös Italiaan, Veronaan. Melkeinpä vielä samoihin aikoihin kuin mä, elokuussa. Juoruttavaa riitti taas viideksi tunniksi ja kivaa oli!

Nyt tv:n ääreen, mukavaa sunnuntaita!

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Korjaus

Nyt asetukset on vaihdettu niin että tänne pääsee kommentoimaan ilman rekisteröitymistäkin :)

Firenze



Lisää kuvia




Tässä vielä muutama kuva, jotka on otettu pääsiäisenä kun käytiin Firenzessä, Pisassa ja Sienassa.

Kuvia ja kuulumisia





Ajattelin laittaa tänne vähän kuvia piristykseksi edelliseltä reissulta italiasta, muutaman kuvan sain otettua uudesta kotikaupungista Milanosta. Tän blogin perustaminen olikin tosi hyvä idea ja tännehän vois kirjoitella vaikka joka päivä! Yritän nyt kuitenkin rajoittaa ja keskitttää kirjoitukset vaan muuttoon ja Italiaan liittyviin asioihin. Ei tää mun jokapäiväinen elämä Helsingissä niin mielenkiintoista ole kuitenkaan ;) Huomasin myös harmikseni että ei tänne pysty jättämäänkään kommentteja ellei ole rekisteröitynyt tähän palveluun. Pöh..Eli kaikki nyt perustamaan omia blogeja!

Tänään vihdoin 3 viikon odottamisen jälkeen sain vahvistuksen kielikoulusta, jonne olen menossa vähän parantelemaan italian taitojani. Koulun nimi on IH Milano ja siellä olis tarkoitus aloittaa 17.7. Kurssi kestää 2 viikkoa eli 5 päivää viikossa ja 4 h/päivässä. Tähän kouluun päädyin koska sain Helsingin Italian kulttuuri-instituutin kautta pienen alennuksen kurssihinnasta. Ei nimittäin ole nää kielikoulut ihan halvimmasta päästä. Mut toivon todella että tää kurssi antais mulle heti alkuun "potkun takapuoleen" eli että uskaltaisin rohkeammin käyttää kieltä. Kielioppi on ihan hyvin hallussa ja puhutusta kielestäkin ymmärtää hyvin mutta se oma puhuminen vaan on se vaikein paikka joten toivottavasti siihen tulee parannusta!

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

Allora..

Ei noi ao. syyt taida kaikki olla ihan sellaisia mitkä mut saisi Italiaan lähtemään, esim. pari kolme viimeistä listassa ei kovin hyvältä kuulosta ;).

Ny eletään vasta toukokuuta, mutta tuntuu että aika juoksee ja muutto lähestyy hurjaa vauhtia. Blogin päätin perustaa, että voin tänne sitten kirjoitella miten se elämä Italiassa sujuu..La dolce vita italiana..Helppoa se ei taida tulla olemaan mutta ainakin italialaista, se on varma.

Mun matkani Italiaan taisi alkaa jo vajaa 3 vuotta sitten kun yksi italialainen eksyi mun synttäreille..Ekan kerran Italiassa kävin n. 1,5 vuotta sitten ja sen jälkeen siellä on tullut vierailtua ahkerasti tutustumassa saapasmaan salaisuuksiin. Ja nyt ois tarkoitus lähteä toistaiseksi tuntemattomaksi ajaksi sinne. Melkein 2 vuotta kaukosuhdetta on musta riittävästi ja kun hyvä tilaisuus nyt töiden loputtua on, niin on aika katsoa miten käy kun ollaan samassa maassa. Huippua!

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Miksi Italiaan?

No, tässä ainakin 20 hyvää syytä asua Italiassa :) (lainattu italian mansikat blogista)

"1) Aurinko paistaa suurimman osan vuodesta, joskus liiankin kuumana. Mutta sää on hyvä keskustelun aihe varsinkin pilvisellä säällä, miksei ylettömillä kesähelteilläkin.

2) Kirkkoja on jokaisen ulottuvilla. Ne ovat kesällä myös hyviä vilvoittelupaikkoja. Niissä on sitä paitsi italialaisittain harvinaisen hiljaista messujen väliajoilla, ja siellä voi hiljentyä muulloinkin arjen kiireen keskellä. Kirkoissa on monesti myös merkittävien taiteilijoiden luomuksia.

3) Puolet maailman taideaarteistosta on saapasmaassa. Osa jopa piilossa kellarien pimennoissa. Italialaisilla on myötäsyntyisenä kauneusaisti.

4) Liiallisen kauneus-, taide- ja kulttuuriannoksen seurauksena ilmenevän Stendhalin syndrooman saa torjutuksi, kun asuu Italiassa eikä tarvitse nähdä koko Eurooppaa eikä edes Italiaa viikossa tai parissa.

5) Pizza. Se alkuperäinen ja maailman paras. Toista kuin Amerikan pizzapulla.

6) Pasta. Yli neljäsataa toinen toistaan herkullisempaa pastalajia. Al dente. Se on ensiarvoisen tärkeää. Muutenkin hyvä ruoka on kovassa kurssissa ja hyvä keskustelun aihe Slow-Foodin kotimaassa.

7) Viini ei lopu koskaan. Glögi-tarpeitakin riittää. Ovat kehittäneet jopa Sylvia-glögin. Suomeen vietäväksi.

8) Laulaa saa oopperan kotimaassa, vaikkei olisi juovuksissa. Ja luvalla sanoen Italiassa myös kokoukset ja television puheohjelmat ovat usein kuin kohtauksia jostain oopperasta. Päälle laulamisineen. Siitä on kyllä se etu, että säästyy aikaa, kun kaikki puhuvat yhtä aikaa. Silti ohjelmat ovat säännöllisesti myöhässä.

9) Käsillä puhumisen taito ja elehtiminen koko keholla on saapasmaan asukkailla hyvin kehittynyttä. Valitettavasti eleiden tulkitsemiseen ei ole olemassa sanakirjoja. Mutta Italiassa asuessa eleiden merkityksestä pääsee kyllä vähitellen perille.

10) Italialaiset eivät ole tiukkapipoisia. Itse asiassa pipoja ei juuri näe, ja säännöt ja säädöksetkin on luotu rikottaviksi.

11) Joustavuutta on, liikenteessä ja muutenkin, mutta varsinkin ajan käytössä. Italiassa ollaan säännöllisesti myöhässä. Eikä myöhästymisiä tarvitse pyytää anteeksi. Ainakaan tuntia lyhyempiä.

12) Professoreita on paljon, mm. kaikki opettajat. Samoin maestroja. Ja tohtoreita. Ja nainen on aina signora, vaikkei olisi naimisissakaan.

13) Jalkapallo on varma ja turvallinen keskustelun aihe. Ja Formula Uno, mutta Häkkisen kaudella oli suomalaisen parasta pitää suunsa supussa. Vaikka kaikki nykyään myöntävätkin, että siihen aikaan ajoissa oli enemmän fiilistä. Tosin siellä on nyt kaksi suomalaista kilpailemassa, tai oikeataan puolitoista, sillä Niko Rosbergin äitihän on saksalainen.

14) Pazienza, kärsivällisyys, maltti. Sitä italialaisilla on yllättävän paljon, ja sitä tarvitaankin. Byrokratian ihmemaassa saa jonottaa aina ja joka paikassa, julkisissa virastoissa, rautatieasemilla, pankeissa ja postissa. Jossain vaiheessa puhuttiin laista, joka määräisi jonottamiselle enimmäisajat. Mihin lie hautautunut! Postin kulku näyttäisi kyllä nopeutuneen, mikä lienee osittain sähköpostin ansiota. (Postia on vähemmä.)

15) Myönteisyys. Italialainen ei sano EI, vaikka sitä tarkoittaisikin. Tarkoituksen oivaltaminen kehittää tulkitsemiskykyä.

16) Rupattelu, italialainen on ihailtavan ilmaisukykyinen, eikä jää koskaan sanattomaksi. Hiljaisuutta tapaa vain lääkärin tai hammaslääkärin odotushuoneessa.

17) Italiassa osataan arvostaa käsityötä, ainakin mitä tulee pyykin pesemiseen käsin. Aristonin kotimaassa. Naistenlehdissä esitettyjen mielipiteiden mukaan miehen paidan pesemisen käsin tulisi estää jopa avioerot.

18) Mamma mia, miten arvostettu äiti on Italiassa. Mamma santissima. Kunhan tietää paikkansa miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Edellisen edustajainkamarin 630 jäsenestä oli naisia vain 70 (11,26 %). Senaatin 315 vaaleilla valituista jäsenistä heitä on 26 (8, 25 %).

19) Lapset viihtyvät kotona, äidin pastakattiloiden äärellä, ainakin ruoka-aikoina, jopa keski-ikäisiksi asti. Ja avioeron sattuessa he muuttavat sinne takaisin. Ja vaikka eivät asuisikaan kotona, käyvät siellä viikonloppuisin syömässä ja hakemassa eväät viikon päiviksi ja jättämässä vaatteet huollettaviksi.

20) Anopit huolehtivat kovasti miniöistään ja nuoren parin elämästä, toisinaan jopa heidän kotinsa järjestyksestä. Joskus he menevät jopa liiallisuuksiin. Ja joka kolmannen avioeron syyksi on mainittu miehen äiti. Anoppeja on jopa yritetty laittaa kuriin kursseilla, kun taas samoilla kursseilla miniöille on opetettu anoppien käsittelytaitoa.
© Ritva Viertola-Cavallari"

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä syynä: sinne on mentävä mihin sydän vie!!